Etapin ajankohtaiset

“Työkokeiluun lähteminen Etapille toi harjaantumista ja antoi mainiota kokemusta puhtauspalvelualan töistä. Opiskelu on ollut mukavaa ja puhtauspalvelualasta löytyikin mun oma juttu. Olen pitänyt Etapin työympäristöstä sekä opiskelusta Tredussa ja ammattinäytöt ovat sujuneet asianmukaisesti”, Jessica kertoo.

34-vuotias Jessica aloitti työkokeilun Etappi ry:llä loppuvuonna 2022. Jessica on saanut arvokasta kokemusta työkokeilijana Etapilla ja löytänyt oman ammattinsa sekä työpolkunsa.

Ennen kuin Jessica sai tiedon TE-toimistosta Etappi ry:stä ja lähti kokeilemaan työkokeiluun, minkälaisia olisivat puhtauspalvelualan työt, hän oli jo vuosia tehnyt kokin töitä leipuri-kondiittorin koulutuksella ja oli jo vähän kyllästynyt työhönsä.

Työkokemuksen karttuessa puhtauspalvelualan töissä Jessica huomasi, että ala voisi sopia työnä hänelle. Alanvaihdosta ja koulutuksesta vinkkasi hänelle Etapin puhtauspalvelualan työvalmentaja Tarja Pihlman. Jessica päätyikin opiskelemaan Treduun eli Tampereen seudun ammattioppilaitokseen puhtaus- ja kiinteistöpalvelualan koulutukseen.

Tutkinto työn ohessa

Puhtauspalvelualan työssä Jessicalle on löytynyt sopivasti haastetta, mikä on pitänyt mielenkiintoa yllä. Jessica on oppinut käytännön työt ja saanut pikkuhiljaa lisää vastuuta töissään. Opiskellessa puhtauspalvelualaa Jessican teoriaopinnot ovat sujuneet onnistuneesti ja näytöissä, joilla osoitetaan osaaminen ja oppiminen opiskeluissa, hän on näyttänyt kyvykkyytensä ja ammattitaitonsa työhön. Nyt hän on valmistunut laitoshuoltajaksi ja saa lisävastuuta työssä aloittamalla vuorotteluvapaan sijaisena Etapilla.

Verrattuna tavallisen opiskeluun työssäoppiminen on korostunut Jessican opiskeluissa. Opinnot sopivat parhaiten aikuiselle ja erityisesti itsenäisesti opiskeluun kykenevälle. Opiskelua voidaan soveltaa ja muuttaa opiskelijan tarpeen mukaan. Tredussa opintosuunnitelma tehdään yksilöllisesti jokaiselle opiskelijalle ja opintojen kestoa voidaan myös mukauttaa joustavasti.

Tällaisissa opinnoissa on tärkeää opiskelijan motivaatio, jolloin myönteinen oma oppimistahti löytyy. Nyt on Jessican viimeinenkin näyttö tehty puhtauspalvelualan opiskelussa, ja Jessican opettaja Susanna Santala Tredusta kehuu Etapin kanssa tehtyä merkittävää yhteistyötä.

”Yhteistyö Etapin työntekijöiden kanssa on sujunut poikkeuksellisen hyvin. Ja kun työkokeilijat ovat vielä kuvanneet Jessican työskentelyä ja editoineet videoita harjoitustyönä, niin tämä on ollut myös todella hieno juttu”, opettaja sanoo.

Opettaja Susanna Santala kertoo myös: “Joskus haasteena työssäoppimispaikoilla on, ettei työpaikalla saa kunnon ohjausta, ja opiskelija joutuu tekemään myös töitä, jotka eivät liity ammattikoulutukseen. Etapilla on ollut koko Jessican opiskelun ajan aivan mahtava työnohjaus.”

Uusi työ edessä

Jessicalla on mielenkiintoinen ja myös vähän jännittävä aika edessä, kun hän nyt ryhtyy vuorotteluvapaan sijaiseksi. Työvalmentaja Tarja on perehdyttänyt Jessicaa puhtaanapito- ja siivoustiimin työvalmentajaksi ja suhtautuu positiivisesti Jessican työn tekemiseen Etapilla.

Vaikka Jessicalla onkin nyt uusi työ ja uudet haasteet edessä, hän suhtautuu asiaan rauhallisesti. “Oma työpolkuni Etapissa on ollut kaikin puolin positiivinen kokemus”, Jessica kiteyttää kokemuksensa.

12 huhtikuu 2024
Keväällä luonto alkaa heräillä ja alkaa kasvun sekä uudistumisen aika. Puut heräilevät talven...
10 huhtikuu 2024
Etapilla on alkanut uusi luontotoimintahanke Luppo. Luppo - projektit ovat työelämän ulkopuolella...
22 maaliskuu 2024
Esittelemme Etapin työntekijöitä Etapin sosiaalisessa mediassa sekä verkkosivuilla Etappi...
19 maaliskuu 2024
Kirsi Unkila on Etapin tiloissa toimiva lyhytterapeutti. Kirsi on tamperelaistunut turkulainen....
14 maaliskuu 2024
Kevään korvilla, kun aurinko valaisee asunnon sisätilat, erottuvat pölyt ja kasaantuneet tavarat,...
5 maaliskuu 2024
Rastin voimavarapiste tarjoaa työttömille tukea ja ohjausta hyvinvointiin sekä arjessa...
29 helmikuu 2024
1. Rakenna myönteistä ilmapiiriä Työhyvinvointi on tunnetusti tärkeä juttu, joka vaikuttaa myös...
27 helmikuu 2024
Esittelemme Etapin työntekijöitä Etapin sosiaalisessa mediassa sekä verkkosivuilla Etappi...
19 helmikuu 2024
Laskiaistiistaina Etapin porukat suuntasivat Näsijärvelle ulkoilemaan. Mukana oli työvalmentajien...
8 helmikuu 2024
Etappi hakee projektipäällikköä keväällä alkavaan VAU! Vauhtia uralle - työllisyyden esteiden...
5 helmikuu 2024
“Työkokeiluun lähteminen Etapille toi harjaantumista ja antoi mainiota kokemusta...
19 joulukuu 2023
Syyskuun lopussa minulle tarjottiin Luontopolkua eteenpäin -työpajan sekä Nuorisokeskus Marttisten...
13 joulukuu 2023
Etapin Retkikunta Kuukkelin (RKK) kurssille osallistuneiden nuorten kokemukset kurssista ovat...
11 joulukuu 2023
Etappi edustaa pirkanmaalaisia välityömarkkinajärjestöjä Pirkanmaan hyvinvointialueen uudessa...
8 joulukuu 2023
Ensimmäinen päivä uudessa työpaikassa on monelle varmasti jännittävä kokemus. Jännittäminen on...
27 marraskuu 2023
Työvalmennusjaksolla voi olla monenlaisia vaikutuksia valmentautujan elämään. Parhaimmillaan...
9 marraskuu 2023
Oletko kiinnostunut luonnosta ja vaeltamisesta? Pohditko elämäntilannettasi ja tulevaisuuden...
31 lokakuu 2023
Etapin strategiassa vuosille 2022–2025 on asetettu tavoitteeksi tuottaa laadukkaita työllistymisen...
31 lokakuu 2023
Esittelemme Etapin työntekijöitä Etapin sosiaalisessa mediassa sekä verkkosivuilla Etappi...
24 lokakuu 2023
Palkkatoiveen esittäminen jakaa mielipiteitä ja aiheuttaa usein myös stressiä työnhakijalle. Moni...
17 lokakuu 2023
Tampereella ja Pirkanmaalla toimivat kolmannen sektorin välityömarkkinatoimijat tiivistävät...
12 lokakuu 2023
Esittelemme Etapin työntekijöitä Etapin sosiaalisessa mediassa sekä verkkosivuilla Etappi...
2 lokakuu 2023
Esittelemme Etapin työntekijöitä Etapin sosiaalisessa mediassa sekä verkkosivuilla Etappi...
21 syyskuu 2023
Toiminnanjohtajan työ järjestössä on jatkuvaa tuulen haistelua ja silmien auki pitämistä,...
19 syyskuu 2023
"Mikä on suurin heikkoutesi?". Siinä varmaan jokaisen työhaastattelun inhokkikysymys, johon on sen...
7 syyskuu 2023
Moni työnhakija lähtee työhaastatteluun sillä asenteella, että nyt on se hetki, kun täytyy tehdä...
4 syyskuu 2023
Esittelemme Etapin työntekijöitä Etapin sosiaalisessa mediassa sekä verkkosivuilla Etappi...
23 elokuu 2023
Esittelemme Etapin työntekijöitä Etapin sosiaalisessa mediassa sekä verkkosivuilla Etappi...
22 elokuu 2023
Työhaastattelu on tilanne, jonka aikana työnhakijan pitää osoittaa työnantajalle olevansa sopivin...
9 elokuu 2023
Esittelemme Etapin työntekijöitä Etapin sosiaalisessa mediassa sekä verkkosivuilla Etappi...
8 elokuu 2023
Hyvän ansioluettelon, eli CV:n tekeminen voi tuntua työläältä, mutta siihen kannattaa panostaa,...
1 elokuu 2023
Etapin Luontopolku juhlistaa tänä vuonna 10-vuotista taivaltaan, minkä kunniaksi julkaisemme...
28 heinäkuu 2023
Esittelemme Etapin työntekijöitä Etapin sosiaalisessa mediassa sekä verkkosivuilla Etappi...
25 heinäkuu 2023
Työpaikkaa etsiessä työhakemuksia voi joutua kirjoittamaan kymmeniä, ja toisinaan se on hyvin...
21 heinäkuu 2023
Etapin Luontopolku juhlistaa tänä vuonna 10-vuotista taivaltaan, minkä kunniaksi julkaisemme...
19 heinäkuu 2023
Esittelemme Etapin työntekijöitä Etapin sosiaalisessa mediassa sekä verkkosivuilla Etappi...
6 heinäkuu 2023
Kiertotaloustietämys ja -osaaminen ovat valttikortteja työmarkkinoilla. Elämme paraikaa...
5 heinäkuu 2023
Esittelemme Etapin työntekijöitä Etapin sosiaalisessa mediassa sekä verkkosivuilla Etappi...
29 kesäkuu 2023
Etapin Luontopolku juhlistaa tänä vuonna 10-vuotista taivaltaan, minkä kunniaksi julkaisemme...
16 kesäkuu 2023
Miltä kuulostaisi työkokeilu ruskavaelluksella? Ainutlaatuinen ammatilliseen kehittymiseen...
8 kesäkuu 2023
Keväällä ja alkukesästä polkupyörien huoltoon voi olla paljon ruuhkaa. Pyörän huoltaminen ei ole...
16 touko 2023
Etapin keräys Tänä vuonna voit auttaa koulutuksen ja työn ulkopuolelle pudonneita nuoria. Monella...
15 touko 2023
Jäin työttömäksi tämän vuoden alussa. Yritin löytää töitä muutaman kuukauden ajan, mutta pääsin...
5 huhtikuu 2023
Viime keskiviikkona lähdin mukaan tutustumaan Etapin Luontopolun retkiryhmä Pettulettujen...
24 maaliskuu 2023
Etapin Luontopolku juhlii tänä vuonna 10-vuotista taivaltaan ja järjestää sen kunniaksi kaikille...
22 maaliskuu 2023
Eduskuntavaalien keskustelu näyttää tiivistyvän neljän teeman ympärille: talouden sopeuttaminen,...
14 maaliskuu 2023
95 prosenttia Etapin työpajojen valmentautujista koki sosiaalista vahvistumista työpajajakson...
7 helmikuu 2023
Tervetuloa tutustumaan Luontopolun ja retkiryhmä Pettulettujen toimintaan matalan kynnyksen...
3 tammikuu 2023
Voimavarapainotteinen Oman elämän löytöretkeilijä -kurssi 7.2.-8.3.2023 Kurssilla matkataan...
15 joulukuu 2022
Joulun ja vuodenvaihteen aikana Etapin palvelut ovat osittain suljettuna seuraavan aikataulun...
30 marraskuu 2022
Etapin jo ennestään edulliset, kunnostetut kierrätyspyörät puoleen hintaan perjantaina 9.12.2022...
30 marraskuu 2022
Seuraavaan retkikuntaan voi nyt hakea 6.1.2023 asti! Tästä työkokeilu-paikasta kantsii vinkata...
28 marraskuu 2022
Omakoti- tai rivitaloasuja, jos tarvitset apua lumitöiden teossa, ole yhteydessä Etapin...
5 lokakuu 2022
Etapin Polkupyöräpaja on suljettu 10.10.22 inventaarion vuoksi. Muuten paja on avoinna...
27 kesäkuu 2022
Kesälomakausi tuo muutoksia Etapin palveluiden aukioloaikoihin. Tässä niputettuna eri palveluiden...
16 kesäkuu 2022
”Vesi kätkee sisälleen merkittävän voiman. Se mahdollistaa elämää ympärillään. Vesi löytää aina...
30 touko 2022
Etapin Voimavarapiste Rasti järjestää Voi hyvin -viikolla perjantaina 3.6. klo 13-15 rauhallisen...
25 huhtikuu 2022
Nyt on hyvä hetki varata saunateltta tai saunajurtta kesän lempeisiin löylyihin. Tarjoamme myös...
12 huhtikuu 2022
Etapissa on avoimet ovet perjantaina 29.4.2022 klo 12-15. Tervetuloa tutustumaan uusiin tiloihimme...
17 maaliskuu 2022
Vaikka Autopaja lopetti toimintansa, Etapin palvelutiimi vaihtaa edelleen renkaita osoitteessa...
17 helmikuu 2022
Pohditko elämäntilannettasi ja tulevaisuuden suuntaa? Voisiko se liittyä luontoon? Haluaisitko...
16 helmikuu 2022
Etappi on muuttanut uusiin toimitiloihin. Jatkossa Etapin palvelut löytyvät Erkkilän sillan...
15 helmikuu 2022
Tampereen seudun Työttömät ry rekisteröitiin 24.4.1992. Matkan varrella nimi on vaihtunut...
14 helmikuu 2022
Työttömien Keskusjärjestön hallitus jyrähtää, että nyt on viimein aika laittaa työttömien...
Tampereen seudun Työllistämisyhdistys Etappi ry
Asiakaspalvelu ma–pe 9–14
041 470 9817
aspa@etappi.info
Pyöräpaja, Puupaja (kellarikerros)
muut palvelut (3. kerros)
Erkkilänkatu 11 B
33100 Tampere
Avoinna ma–pe 9–14
Leirivälineiden vuokraus
kuljetus@etappi.info
050 471 1095
Sarvijaakonkatu 28
33540 Tampere
Avoinna ma–pe 9–13.30

Seuraa meitä somessa

Tampere Finland